Filosofointia: kortit vs. skräppäys

Kiitoskortti Slicellä

Piti tehdä kiitoskortti, joten kaivoin Slicen taas esiin. Think Pink -muistikortilta löytyy kahden kuvion yhdistelmä, jota halusin kokeilla. Tämä kukka on nyt 3" koossa leikattu, päälle laitoin pöydällä lojuneen kolmiulotteisen ruusukokeilun. Alunperin suunnittelemani tausta ei sopinut ollenkaan, mutta tämä Tiimarin valmiiksi painettu korttipohja osui käteeni, ja sopi asettelultaan ja väreiltään kuin nenä päähän. Leikkasin sitten Slicellä vielä lehdet, ja korostin glitterliimalla, jolla myös toteutin tekstin. Kortti on mielestäni tosi kivan näköinen livenä, mutta en saanut sitä kuvattua niin, että se näyttäisi hyvältä.

Miksi mä skräppään?

Korttien tekeminen ei ole mun juttu, olen ehdottomasti skräppääjä. Tämä on ihan kiva ja sen tekeminen oli ihan kivaa, mutta siinä se - ihan kivaa. Skräppäyksessä on jotenkin tunteet enemmän mukana, se on terapeuttista, reflektoivaa, siinä käy läpi kuvattua tilannetta, skräppäyksen kohteena olevaan henkilöön tai asiaan liittyviä tunteita.

Ehkäpä kortteilussakin monella on näin, jos kortin saaja on läheinen ja/tai kortti juhlistaa jotain tosi spesiaalia asiaa. Mulle lapsen ekojen synttärikutsukorttien väsääminenkin oli sellaista pakkopullaa, että ne jäi lähettämättä... kortit sain valmiiksi mutta sisäpuoli ja osoitteiden kirjoittaminen oli jo ylivoimaista... liimaan niihin ensi vuonna kakkosen ja olen aikaisemmin liikkeellä.

Skräppäyksessä mulle tärkeää on journaling, jokainen sivu kertoo jonkin pienen tarinan. Tarina voi olla tekstissä, mutta joskus esim. pelkkä kuva ja otsikko tai koristeiden teema kertovat sen - ilmaisu voi olla monipuolista.

Lapsen juttuja skräpätessä mukana on myös usein ajatus siitä, kuinka hän sitten joskus isona pääsee kurkistamaan lapsuuteensa. Toivon että sivujen tarinat auttaisivat hahmottamaan kuinka paljon hänestä välitetään, ja miten hänen minuutensa on rakentunut kohti sitä, mitä se sitten tulevaisuudessa on. Varmasti tulee se aika, jolloin albumit ovat noloja - tosin ehkäpä pojat suhtautuvat enemmän huumorilla tämmöiseen. Ainakin mulle itselleni omien lapsuusalbumieni katselu herättää monenlaisia tunteita. Ne tunteetkin on muuttuneet ajan myötä (you know, on aika jolloin häpeää omia koulukuviaan ja aika, jolloin tajuaa, miten söpöjä ne ovat, ja että minä se siellä kaikkine persoonallisine piirteineni olen, eikä ne piirteet ole yhtään huonompia kuin toisten, vaikka teininä niin kuvitteli).

Skräppisivulla voi olla monenlaista funktiota. Haluaisin tehdä enemmän sivuja itsestänikin. Ninarskun tuore sivu kiltteydestä oli aivan mahtava, ja ihailen suuresti myös sitä, että monilla upeilla skräppääjillä on pokkaa jakaa tällaisia henkilökohtaisempiakin sivuja blogissa. Toistaiseksi olen tehnyt vain yhden "book of me"-tyyppisen itsetutkiskelusivun, postaanpa sen nyt tähän vielä uudestaan.

Haluaisin skräpätä joskus jonkun kunnon egonbuustaussivun ("celebrate being me") ja toisaalta kun jonkun törkeä toiminta ketuttaa, niin sellaisen haistattelusivun, jota sisäinen kiltti tyttö ei ikinä uskaltaisi (se sivu ex-kollegoista tussilla piirrettyine viiksineen, torahampaineen ja pirunsarvineen on vielä tekemättä). Joskus haluaisin tehdä myös hiukka feminististä skräppäystä. Haluaisin tehdä sivun siitä, miten törkeä rikos Rihannan "Rude Boy"-video on naiseutta kohtaan, hyi kuinka se kehtaa. Ja Marie Serneholt "That's The Way My Heart Goes" -videollaan ansaitsisi myös oman "hate scrapbooking"-sivunsa.

Mulla on skräppäyksessä, tai siis sen kautta tapahtuvassa ilmaisussa, usein aika paljon huumoria mukana. Veikeä tunnelma, kaksimielinen otsikko, pöhkö aihe, hölmö kuva, nolo stoori. Mikä vaan tekee hommasta vähemmän totista. Toki jotkut leiskat vaativat erilaista lähestymistapaa, jos tarkoitus on tallentaa toisenlainen tunne. Joskus huumori ei sovi herkkään juttuun, vaikka. Kortti se vaan menee jonnekin maailmalle, mutta skräppisivun kanssa voi palata asiaan, tilanteeseen tai tunteeseen yhä uudelleen.

Kun aloitin skräppäyksen, oli se mulle vaihtoehtoinen tapa olla luova ja tehdä käsillä. En pystynyt tuolloin tekemään käsitöitä, ja askartelu tuntui fyysisesti kevyempänä vaihtoehtona sopivalta siihen saumaan. Askartelu askartelun vuoksi ei tuntunut hyvältä idealta, mutta kuvien työstäminen albumiin tuntui järkevältä (enhän ollut saanut kymmenessä vuodessa yhtään kuvaa albumiin, edes hääkuvia). Ja samaan saumaan putosi se Strömsö-ohjelmakin, joka sai mut todella innostumaan ja tarttumaan toimeen. Tämä muu puoli tuli kun pääsin sisälle hommaan ja tajusin että se on taidetta, näperrystä ja itseilmaisua, elämän dokumentointia ja syvimpien syövereiden tutkiskelua samassa paketissa. Ja kun siinä ei oo sääntöjä, voi jokainen tehdä omalla tyylillään.

Siks mä skräppään. :o)

Päivän posti silppuriin

Edellisessä Inspishaasteessa oli aiheena käyttää päivän posti skräppäykseen. En saanut omaani ajoissa valmiiksi, kun oli taas niin säätöä tämän tekeminen, mutta postataan se nyt tähän kummiskii...

Eli mikäs monsteri se pojua pusuttaa, no tietty isi jonka naama on sutattu. ;o)

Postia on käytetty siis otsikossa ja kaarisuluissa, näissä siis kahta eri kirjekuoren sisäpuolikuviota (arkistoitavaksi tarkoitetun postin materiaali näytti olevan happovapaata). Toinen oli harmaata ja toinen mustaa, mutta otsikko maastoutui sulkuihin (jotka oli tarkoitus alunperin laittaa toiseen kohtaan...), joten lähdin korostamaan otsikkoa eri tavoin... Leikin myös uudella Slicelläni, jonka kuvassa näkyvä {isompi muru} lahjoitti mulle äitienpäivälahjaksi... tein intona liian suuria kirjaimia, koska ne näytti hyvältä, mutta eihän ne mahtuneetkaan kun muutin sommittelua. Joten innovatiivisesti joka toinen eri värillä (souffle-kynä ja distress ink apuna) ja sopu sijaa antaa -meininki. Vielä se tartti jotain, koska oranssilla korostetut maastoutui nyt taas taustaan, gr. Ei kun glitteriä tuutin täydeltä. Sticklesillä piirsin reunat ja keskelle marketin glitterliimaa, jossa on vähemmän hilettä. Ja kuinkas satuinkaan zoomaamaan juuri siihen kohtaan, jossa glitteri oli tursahtanut vähän yli (h-kirjain)...

Slicen toimivuutta testasin myös muoviin, jota oli erään mainoksen yhteydessä. Voi että mä inhoan suoramainontaa, mutta kun sitä on niin hankala saada kiellettyäkään. Kaiken sen mainonnan lähettäminen on ihan turhaa rahan haaskausta ja ympäristön kuormitusta. Jos jotain haluan tilata, etsin netistä tai menen kauppaan. Oikeastaan taidan vähän jopa boikotoida suoramainontaa harrastavia firmoja. Slice leikkasi ohutta muovia ilman ongelmia. Kuviota väritin vähän mustetyynyllä, jotta erottuisi. Nuo rypyt ei johdu Slicestä, vaan muovi oli alunperin rypistynyttä.

Myös family-teksti on yksi ihan ekoja Slice-harjoituksiani. Slice toimii ohuiden materiaalien kanssa hyvin, kunhan liima on tuoretta ja tarttuvaa. Eli se lasiin laitettava liima-aine muuttuu vähemmän tarttuvaksi kun laitetta käyttää ahkerasti, joten se on hyvä uusia välillä. Kunhan leikattava matsku on kunnolla alustassa kiinni, laite leikkaa erinomaisesti. kun postissa vähän rypistynyt kirjekuori ei enää tarttunut lasiin, sen kyllä huomasi, ja liiman saattoi uusia. Muutenkin laite on oikein helppokäyttöinen ja pienetkin kuviot (reilun sentin kokoiset kirjaimet) sai leikattua ongelmitta.

Vähän tässä on villi meininki, mutta tuli nyt tehtyä raisumpi sivu poikien hullutteluhetkestä. ;o)

Kaikki hyvin.

Inspis-haasteen teemana oli skräpätä aiheesta "oikeilla raiteilla" tai kun kaikki on kohdallaan. Ensin ajattelin, että tämä haaste ei ole ollenkaan mun juttu... en sikäli ettenkö olisi elämääni tyytyväinen, mutta on niin monta projektia kesken, että tuntuisi teennäiseltä tehdä leiska - mutta muistan tämän haasteen kun projektit saadaan maaliin. Mutta eilen illalla älysin tämän tunteen koskettaneen muakin varsin syvältä, eli kun ei ensin voinut olla varma siitä, onko kaikki hyvin. Joten skräppäsin siitä varsin tärkeän leiskan.

Alemmassa kuvassa tuore isä katselee nukkuvaa vauvaa, toisaalta ihaillen ja ihastellen, toisaalta mielessä taka-alalla ajatus "hengittääkö se?". Meikäläinen vieressä (jeps, maha ei tosiaan katoa synnytyssalissa ja jalkojen turvotus vaan paheni) koittaa elpyä.

Twistasin kyllä, jos joku ei tunnistanut. Mulle twisteissä on vähän ongelmana se, että otsikolle ja journalingille on suht vähän yleensä tilaa, ja kuvillekin on usein vähemmän tilaa. Tässä jouduin muuttamaan mittasuhteita aika paljon, koska kuvat olivat isompia ja toinen vielä pystyyn rajattu, otsikko pidempi (mä en osaa keksiä yhden sanan otsikoita), ja tekstiä enemmän. Nytkin jouduin karsimaan tekstiä, että sain sen mahtumaan tuolle alueelle. Twisteissä on usein paljon tyhjää tilaa, ja siihen jouduin lisäämään koristelua, koska leiska olisi muuten ollut epätasapainossa. Joskus näen valmiin lopputuloksen jo aloittaessani, mutta tämän leiskan kanssa työskentely oli pala palalta hahmottuvaa, enkä tuota tasapainotusta osannut ennakoida. Laitoin koristeiksi lintuja, koska niitä oli luonnoksessakin, niin voi argumentoida että ne on luonnoksesta poimittu, vaikka vähän eri paikassa. Valitsin toteutustavaksi ääriviivojen ompelun, koska luonnoksessa tuossa oli tyhjää. Pilvet jäi käyttämättä aiemmasta Näin se käy-leiskasta, johon ne eivät mitoitusvirheen takia sopineet. "Palloja" sirottelin vähän hajalleen topisistaan, koska juuri niin kuin luonnoksessa ne olis menneet tuon vauvan päälle... Mulla ei ole piparkakkuleikkuria, joten käytin erilaisia kuviosaksia.

Johtoajatuksena mulla oli mätsätä papereita mahdollisimman vähän. Tykkään hirveästi ns. "anything goes" -tyylistä. Kaivelin silppulaatikkoa ja sekalaisia lehtiöitä. Mun "all in one" -tyyliin sopii myöskin pläntätä glitterliimaa sinne tänne, hehe. Leiska on tilataloudellinen, eli kaikki kohotarroilla olevat koristeet on keskilinjan vasemmalla puolelle. Näin leiskan kainaloon mahtuu 6x12" sivu. Käytän 1 mm paksuisia tarrapaloja, mutta niitä on joissain kukissa kaksi kerrosta. Paksummista tarrapaloista olen luopunut skräppäyksessä, käytän ne pois korttiaskarteluissa. 1 mm pala ei tee tietenkään yhtä näyttävää efektiä kuin 2 tai 3 mm pala, mutta sopii mulle.

Aiemmin oli juttua makuasioista, kartongin käyttämisestä ja sivujen tukevuudesta. Tuo taustana käyttämäni Crate Paperin papru oli napakkaa laatua, mutta piti silti laittaa kartongille se. Trimmasin sivua vähän ja valitsin kartongin värin valokuvan taustan mukaan. Kartonki tuo siis visuaalista ilmettä sivuun eikä "mene hukkaan" kuviopaperin takana piilossa. Mulla on tän tyylinen reunus sivuissa aika usein.

Tuleva *kurssini* (seuraa blogia... ;o) lisää infoa tulossa) on ohjannut mun skräppäystäni melko paljon tämän kevään, positiivisella tavalla. Mietin mitä asioita haluaisin kurssin osallistujille demonstroida, ja teen leiskan tai useitakin, joita voin käyttää myös esimerkkinä. Tässä mulla oli ajatus näyttää, että papereista, jotka eivät mätsää keskenään, saa ihan hienoja leiskoja (siis ainakin itse tykkään tästä leiskasta). Voi skräpätä luovasti ja hauskasti, vaikka ei omistaisi täydellisiä pakkeja viimeisimmistä ja trendikkäimmistä designer-papereista. Olen tehnyt useampia sivuja myös esimerkiksi vain saksia käyttäen, ajatuksena innostaa kurssilaisia uskomaan, että kaikkea kivaa voi tehdä, vaikka ei omistaisikaan diecut-leikkureita yms. Tai en käytä ostoaakkosia lainkaan, tai teen kaikki koristeet itse. Tai duudlailen ihan hirveesti. Kaikkea kivaa on luvassa... ;o)

Ruusuja kolmiulotteisesti

Blogeissa on ollut muutama viikko sitten juttua itse tehdyistä paperikukista. Inspiroidun minäkin tuotekehittelemään omaa kukkasniksiä, ja tein tällaisen kortin äidille:

Kukkasissa on käytetty keltaista ja punaista kartonkia (kierrätetty mapin "välilehtiä"). Olen varsin tyytyväinen tuotekehittelyn tuloksiin. Kimalleliimaa tursotin ihan estoitta tuohon, kun se on yleensä niin lurua ja kuivuu kirkkaaksi, alla olevassa kuvassa siis vielä kosteaa... näyttää hassulta, mutta lopputuloksessa ihan kiva. Lehdissä on muutenkin spreijattu kullan värisellä ja pinkillä peitevärillä.

Jostain netistä bongasin idean tuohon kukkaruukun malliseen korttiin ja sävelsin vähän omasta päästä.

Tutoriaalia ruusujen teosta panttaan kurssille ;o)

Jatketaan söpöilylinjalla

Tässä leiska, jonka tein edellisviikolla. Tämä kuva on ollut tosia vaikea mulle skräpätä, kun se on niin spesiaali, ja teetin siitä jo kesällä tämän suurennoksenkin. Tuli sitten hirveä rima alkaa skräpätä sitä. Päätin sitten ryhtyä vaan hommaan ja toki kuvan koosta johtuen tässä on vähemmän skräpättyjä elementtejä ympärillä. Ja siis kun aiemmin niistä paperien organisoinneista oli juttua, niin tämä ja edellisen leiskan papru ovat shabby-lokerosta. ;o)

Kirjoittelinkin tuossa aiemmin albumikriisistä. Olen käyttänyt tuntitolkulla aikaa albumin metsästykseen (jos omalle ajalle laittaisi hintaa niin olisi voinut ne isot postikulut ja tullit maksaa ihan suosiolla). American Craftsin postbound-kansio oli ihan hyvä vaihtoehto, mutta kun noita arvioita netistä luin, ja koitin nettikauppojen kuvista vertailla, niin päädyin kuitenkin siihen We R Memory Keepersiin. Olen löytänyt pari kauppaa, jotka niitä myyvät EU-alueellakin, mutta homma on vielä kesken. Yhdessä postikulutkin olivat asialliset, mutta kun lisäsin kolmannen albumin ostoskoriin niin postikulut pomppasi yli tonnin! Hui! En uskaltanut tilata tuolta mitään, siis jokin bugihan siinä on järjestelmässä. Lähetin sähköpostia kauppaan, katsotaan mitä sieltä kerrotaan. Raportoin sitten kun saan albumihankinnat tehtyä, ja kerron kokemuksia...

Anna pusu!

Uutta blogissa: yllä olevasta linkistä pääset sivulle, johon olen koonnut kaikki tämän vuoden sivut ja lisään uusia sitä mukaa kun tulee.

Osallistun Inspiroidu-haasteeseen tällä työllä, haasteena siis käyttää isoa alkukirjainta. Pohjana käytin kyllä twist-luonnosta, mutta tämä taitaa olla sen verran kaukana siitä, ettei twistaamisen kriteerit täyty.

Aloitin kuvien muokkaamisella mustavalkoisiksi. Kuvissa oli kaikkea sälää taustalla (mm. kirkkaanpunainen kauppakassi ja appelsiineja tarjottimella), rumia ikkunankaihtimia, maustepurnukoita, ja nenäkin kiilsi molemmilla... Mustavalkoisuus ja rajaaminen auttaa asiaan kummasti. Tykkään rusetin runsaudesta ja muodosta koristeena, mutta en yleensä viitsi laittaa niitä, kun solmukohdasta tulee niin paksu. Tähän piti kuitenkin saada rusetti. Sivun oikea puoli aiheutti hirveästi päänvaivaa ja tuskailin tuntitolkulla sen kanssa. Kokeilin tehdä tuota sydäntä kuultopaperista, ja tutkin muut mahdolliset muodot. En luovuttanut, ja löytyihän se mieluisa ratkaisu lopulta.

Ja kommentit ovat edelleenkin erittäin tervetulleita! :o)

Leiskanen ja albumikriisi {help!}

No niin, ensin uunituore leiska, tämmönen:

On kovin erilainen kun alunperin piti, johtuen kämmäyksestä journaling-tekstin kanssa. Tekstistä tuli liian korkea, kuvapläjäyksen piti olla alunperin alempana ja tipujen yläpuolella leijailla pilviä. Tekstissä pieni suttukin, mutta totesin, että korjausyritykset saisivat pahempaa tuhoa aikaan, joten suttu sai jäädä.

Ja sitten, pari päivää sitten tuuletin täällä leiskojen organisointia, vain bongatakseni yhden albumillisen niitä lisää tänään olohuoneessa. Siis inventaari on todellakin akuutisti tarpeen. Mutta siis eilen metsästin netistä sopivaa albumia, koska Tiimarin albumi levähti tämän leiskakuorman alla ihan alkuunsa. Siis Tiimarin albumit ovat ihan ok perusalbumeja, ei siinä mitään. Mutta ei ne tuollaista 50 leiskan satsia vedä, ei.

Löysin sitten täydelliseltä vaikuttavan post bound -albumin, We R Memory Keepersin Linen cloth, ja se on tämän näköinen:

(Kuva Scrapbooks.com-kaupasta http://shop.scrapbooks.com/wr-70375-4.html)

Niitä on kauniissa väreissä, ja uskoisin tämän olevan todella kestävä, sillä tuo selkämys on kova. Tämä on ainoa mitä löysin kovalla selkämyksellä ja kangaspäällysteinen. (En halua tekonahkaista.) No, mikä on ongelma? Scrapbooks.com on tietääkseni ainoa kauppa, joka näitä myy netissä, hinta 31 $ plus isot postikulut... ja kun muutaman muovitaskun siihen päälle tilaa niin johan napsahtaa tullikin. Ja mä kun tarvitsisin samoin tein useampia. Jos noin suolaisen hinnan albumeista maksaa, niin olisi ainakin kiva tietää, jos jollakulla olisi kokemuksia ko. albumista. Tietääkö joku tästä firmasta enemmän, onko tuo albumimalli ollut myynnissä kauan? Haluaisin mielellään sitten jatkossa samanlaisia lisää...

Edullisempi on Colorbökin kangaskansio, joka näyttää ihan kivalta ja lupaa vetää jopa 70 muovitaskua. Tästä albumista ei kyllä löydy kunnon kuvaa netistä, siis että näkyisi tuo selkämys. Samoin arveluttaa tuo "expandable spine".

Eli kaipaisin nyt neuvoja ja kokemuksia albumeista. Tämä on ihan tuskaa! Pakkohan nuo on johonkin laittaa.

Minulla on American Craftsin Modern Album -rengaskansio, joka on ihan helmi. Löytyykö vastaavaa jämäkkää plaatua ja koruttoman tyylikästä muotoilua post bound-kansioissa?

Auttakaa!

Pagemaps-versiointia

Laura haasteli muitakin skräppääjiä tekemään Pagemaps-sivuston huhtikuun sketsejä. Xing ja Laura aloittivat tuplaletteristä, ja Laura ja Baula ovat jo tehneet ison pläjäyksen sivuja. Mulle natsasi tuo toinen sketsi, joten toteutin sen.

Ja mun leiska on tällainen:

Piti vähän irrotella sketsin palasia toisistaan, kun halusin vähän rennompaa lookia. Eli tätä ei ehkä ensi näkemältä yhdistä, mutta samat elementit on kuin leiskassa, olen vaan irrotellut tiukasta ruudukosta niitä. Toisena iltana nettiyhteys oli poikki (kisut juoksee johtojen seassa ja pitää selvittää, mikä johto on löysällä vai pitäiskö buutata boksi). En sitten päässyt tsekkaamaan luonnosta viimeistelyvaiheessa, mutta aika hyvin nuo napit ja kukat meni paikalleen ulkomuistista. Ihan ok vaikka nuo leimailut meni vähän köpösiksi. Otsikosta tykkään ihan sikana, siis tuo käsinleikattu kaunokirjoitus on niin kiva, ja vihdoin toteutin sen.

Samaten tykkään, että sain otsikkoon käytettyä ihan noita harrastuksen alkuvaiheessa ostamiani mustia vinyylitarrakirjaimia... Jotenkin kun hankki "oikeita" skräppäystarvikkeita (siis ns. designer-merkkitavaraa, tosin yleensä alesta ;o) pakkeja lukuunottamatta...), niin jotkut aluksi ostetut matskut on tuntuneet tylsiltä, enkä ole niitä käyttänyt. Nyt olen järkkäillyt kamojani ja katsonut kaikkea uudella silmällä. Eli uusi mottoni on, että ei ole koiraa karvoihin katsominen - jos se toimii, niin ihan sama mitä merkkiä se on. Tunnen suurta riemua, kun saan hyötykäyttöön jotain matskuja tai tarvikkeita, jotka on jo jääneet syrjään uusien ja hienompien matskujen tieltä. Vähän niinkuin Lauran "pakkien nitistys", saimpas tämänkin orvon tarrasetin tuonne käyttöön. ;oD

Nyt muutes tajusin, että vihreiden softiskukkien keskeltä puuttuu bradsit... hehee... täytyy vielä tuunata nekin paikalleen.

Skäppäysinventaario & pientä pintaremonttia

Lapsukaisen 1-v. synttärit lähestyvät ja tästä sain kimmokkeen järjestää tähän mennessä tehdyt leiskat albumiin. Olisi kiva laittaa albumi esille synttäreille, tosin en ota siitä mitään paineita. Ja toinen vielä tärkeämpi seikka on, että en pysy kärryillä, mistä olen skräpännyt ja mistä en. Joten leiskat kronologiseen järjestykseen, jotta nään mitä puuttuu.

Siis miten niin puuttuu? No, esimerkiksi pojasta on otettu jokaisen kuukauden synttäripäivänä kuva tarkoituksella dokumentoida miten poju kasvaa. Kuukaudet 3, 5 ja 9 puuttuvat edelleen, kun olen tehnyt sivuja siinä järjestyksessä, kun on inspiraatiota pölähtänyt. Samoin on kivoja tilanteita ja juttuja, joista haluan tehdä sivun. On skräppäystä odottavia kuvia. Eli skräppäys ei etene kronologisessa järjestyksessä. Mutta kun pienen ihmisen kasvua seurataan, niin haluan kronologisessa järjestyksessä leiskat albumiin. Ja olisi kiva saada vanhat kuvat skräpättyä, niin voisi skräpätä enemmän tässä hetkessä.

Tässä oli aika urakka, sillä leiskoja oli kerääntynyt 44 ja puoli kappaletta, eli siis puolikas on 6x12-kokoa ja muut 12x12". Ja mikä pahempaa, ensimmäisissä tehdyissä leiskoissa oli teknisiä heikkouksia, joten ryhdyin sitten kerralla talkoisiin.

[Seuraa Skräppäyksen Teknistä Informaatiota]
Ensinnäkin, miksei kukaan kerro aloitteleville skräppääjille, että sivu kannattaa kasata aina kartonkipohjan päälle? Kartonkipohjia on nyt tullut myyntiin kotimaisiin ketjuliikkeisiinkin, mutta näin ei ollut aloittaessani skräppäystä. Kuviollista paperia on ollut tuutin täydeltä myynnissä, mutta nou kartonkia. Moni vähän skräpännyt on minultakin kysynyt, käytänkö kaksipuoleisten papereiden molemmat puolet... Siis vastaus on ei, ei, ei. Uskon siis että tämä ongelma on varsin laaja (kyllähän sitä aloittelijana ostaa sitä, mitä kylän askartelukauppa valikoimissaan tarjoaa, kun ei muusta tiedä), joten avaudun aiheesta tässä, niin ei tarvitse ihan kaikkien mennä takamus edellä mäntyyn. Siis jos joku tälle informaatiolle otollista maaperää oleva vaikka eksyisi tänne lukemaan. ;o)

Minusta skräppäyksessä ei ole mitään taiteellisia sääntöjä, mutta muutama häävi tekninen reunaehto on hyvä tietää. Eli nyt seuraa Skräppäys for dummies -osio. Sivu kasataan aina kartongin päälle. Kuviopaperi, edes se napakampi laatu, ei riitä kannattelemaan kuvien ja koristeiden kanssa sivua ryhdikkäänä - eikä näin ollen varsinkaan niin, että kuvia ja koristeita olisi vielä saman paperin kahta puolen. Kaksipuoleisen paperin idea on, että voi tehdä taitteita (esim. palkeenkielen) joista toinen puoli näkyy, tai käyttää osan (yes, se ihana paperi tosiaan silputaan) toista puolta ja osan toista. Tai sitten vain toinen puoli jää näkymättömiin.

Okei, jos olin käyttänyt taustaksi sellaista napakampaa skräppipaperia koko sivun, niin liimasin leiskan siihen valkoiseen suojapaperiin, jota albumin taskuissa on valmiiksi. Huolellisesti, niin ettei valkoista vilku reunoista oikealle puolelle. (Jos sivut on tehty kartongille, ei minusta noita suojapapereita tarvitse leiskojen välissä.) Mikäli kysymyksessä oli se ohuempi tavara, niin ehdottomasti kartongille. Jos on epävarma, niin kartongille. Ja siis laitan sivut taskuihin molemmin puolin taskua, siis kaksi yhteen taskuun.

Toinen horror-seikka. Siis kotimaan kirjakaupoissa myytävät skräppipaperit eivät tosiaankaan ole 12x12" kokoa vaan jotain sinne päin. Niimpä varasin paperileikkurin viereen ja tarkistin jokaisen sivun koon. Trimmasin ne neliöiksi ja liimasin sopivan väriselle Bazzill-kartongille.

Tämä antoi tilaisuuden hieman tuunata alkuvaiheen leiskoja, joissa oma tyyli ja taito ei vielä ollut oikein kehittynyt kun vasta tutustui tekniikoihin. Esimerkiksi tuossa ylemmässä kuvassa näkyy vaalenasinisävyinen leiska, joka oli aika laimea. olin siihen yrittänyt saada potkua yhdistämällä kirkkaanpunaisia softistarroja, mutta niille ei ollut kaveria sivussa. Trimmasin sivua reunoista ja valitsin punaisen kartongin taustaksi, ja johan toimii.

Periaatteessa en rupea tekemään uudelleen sellaisia leiskoja, joissa näkyy aloittelijan haparointi, koska minusta kehitys saa leiskoissa näkyä. Mutta päätin, että pieni tuunaus on ok. Esimerkiksi tuosta lammasleiskasta aiemmin tuli sen verran kuittailua, että fiksasin siihen vähän ricrac-nauhaa (kuva yllä).

Kun leiskoja näin paljon tuli pyöriteltyä näpeissä, niin kiinnitin huomiota niiden tukevuuteen. Eli liimalla (Tiimarin, näkyy ylemmässä kuvassa) kasatuissa on paljon ryhdikkäämpi rakenne kuin liimarollerilla (StickIt permanent, näkyy yläkuvassa) tai 2-puoleisella teipillä (Scotch) kasatuissa. Liiman haittapuolena on se, että se voi jäädä pieneksi kohoumaksi isompien pursakkeiden kohdalla, mikä on ikävää sen ohuemman paperin kanssa. Paksumman paperin kanssa ei ole ongelmaa. Samoin uutukainen liima toimii loistavasti, tuota paakkuongelmaa on tullut vastaan nyt, kun tuubi alkaa olla loppupuolella ja liiman koostumus on ehkä jotenkin jämäköitynyt. (Puikossa oleva liima on minusta huonoin vaihtoehto.) Seuraan tilannetta, näkyykö liimakohoumat enää kuivuttuaan... tykkään tuosta tukevammasta rakenteesta enemmän, ei ala liput ja laput repsottaa, kun kääntelee albumisivuja.

Pari iltaa tässä meni, mutta oli vaivan väärti. Nyt on intoa tehdä puuttuvia palasia...