keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Sitä sun tätä

Näpytteli Puuhapetenvaimo klo 21.37
Sain illalla taas yhden leiskan valmiiksi, ja tänään päivänvalossa kuvattua. Tämä on osin Ikaalisten saldoa, eli pohjana on Pikkuhelistimen maaliworkshopissa tekemäni sablonikokeilu. Eli stanssauspöydällä lojui paperi, josta tuo "herneenversohörhelö" oli otettu, ja käytin sitä sitten maskina. Yhdellä paperilla sai yhden siistin kuvion ja toisen suht siistin, sitten piti jo vaihtaa. Tämmönen siitä sitten tuli:



Tämä on nyt poikkeuksellisesti muovitaskussa kuvattu, koska kuultopaperista tehdyt kukat kähertyvät ja taskuun laitettuna ne näkyvät paremmin. Elikkä kukat on piirretty kuultopaperiin Sakuran mustalla Glaze-kynällä, sitten väritin kukkia Sakuran Souffle-kynillä ja leikkasin kukat irti, vielä vahvistin mustat viivat uudelleen. Värittäminen saa kukat taipumaan kauniisti, eli työhön tulee kolmiulotteisuutta - toisaalta tämän sivun paksuus on kuitenkin vain se, mitä tuo haaraniitti ja samettinauha vaatii, eli sivu on albumitilaa ajatellen varsin litteä.

Päätin siis hyödyntää tuota töpötettyä pohjaa leikkaamalla kuviot osin irti ja pujottamalla kuvat sinne alle. Leikkuujälki ei ole mitenkään hirveän siistiä, askarteluveitsi on jossain hukassa ja kaikki sakset mattoveitsestä puhumattakaan oli aikas kömpelöitä. Mutta en tuppaa ottamaan paineita sellaisesta muutenkaan. Kuvioita on korostettu vähän glitterillä. Journaligia mun leiskoissa on usein paljon, tähän olen kirjoittanut vain 'ikä 25 päivää', 'niin kaunis' ja 'meidän', koska ne kuvaavat sitä tunnetilaa aika tyhjentävästi. Päivämäärä unohtui, sen vielä lisään jonnekin. Yritin muuten pysäyttää leiskan ennen helmiä ja glitteriä, mutta leiska ei näyttänyt omalta/valmiilta. Tykkään lopputuloksesta kovasti.

Sitten vähän asiaa tarvikkeista.

Kävin eilen Stokkalla, ja ihania pitsejä tarttui mukaan.



Ellis esitteli blogissaan innovatiivisen ja kauniin ratkaisun järjestää nauhoja. Minun tapani on tällainen, ja se toimii mulla hyvin.



Eli näitä edullisia lokerikkoja olen ostanut Biltemasta (kuvassa siis kaksi lokerikkoa, toinen kiinni, toinen auki). Nauhat voisi järjestää sävyttäin, mutta mulle oli nyt alkuun tärkeämpää saada ne selvitettyä ja toimivasti esille. Skräppäyspöydän lähelle seinälle kaavailen seinälle kiinnitettyjä rimoista tehtyjä hyllyjä (ns. tauluhylly), joiden päälle nämä rasiat saa kyljelleen eli niin, että kansi on ulospäin ja kaikki nauhat näkee yhdellä silmäyksellä (siis juuri noin kun kuvassa). Punainen rasia ei olisi ihan ykkösvalintani, mutta tämä oli paras rasiamalli ja myös halpa (monissa rasioissa pienet tavarat kuten eyeletit liusuvat lokeroiden välillä, tämä on oikeasti tiivis). Toisaalta tuo punainen on ihan pirtsakka.

Tällä viikolla tuli vähän muitakin ostoksia tehtyä.


Eli blogeissa on aiemminkin ollut keskustelua liimoista ja teipeistä, ja olen sikäli poikkeava että tykkään käyttää erikeepertyyppistä liimaa skräppäyksessä. Tiimarin liima on ollut hyvää, ja nyt huomasin sitä myytävän myös kapeakärkisessä pullossa. Yes, ihanaa! Ja siis se puikkoliima sotkee, tämä juokseva liima on ihan eri juttu. Huomasin myös valokuvakiinnikkeet Tiimarissa, ja ostin kokeeksi. Ihan ok, mutta en tykkää noista missä täytyy repiä suojapaperi pois (vrt. rolleri ja Scotchin 2-puoleinen).

Sitten nämä Distress Inkit, alunperin ajattelin että tuotetta käytetään vaan vanhan lookin tekemiseen ja ihmettelin mihin noita erikoisempia värejä sitten käytetään. Silmät on sittemmin avautuneet ja tämä musteen käyttö on mun juttuni, joten satsasin näihin ihaniin uusiin väreihin.

MiniMisterit on tarkoitettu kait nestemäisille musteille ja vedelle, mutta aion kokeilla askartelumaalin lisäämistä vesitilkkaan ja sen litkun spreijaamista. Raportoin myöhemmin, onnistuuko.

Souffle-kyniin olen aivan ihastunut ja hankin loputkin värit, joita Sinellistä sai. Kaupan näyttää olevan lähinnä pastellivärejä, mistäs saisi kirkkaanpunaisen, keltaisen, jne.? Samalla otin pari Zigin kynää, joilla saa myös paksumpaa jälkeä.

Aiemmin hankkimani Promarkerit muuten soittautuivat erittäin hapollisiksi, eli en niitä voikaan käyttää skräppäyksessä. Tylsää! Mä kun en kauheasti kortteja leimaile. Täytyy yrittää kuluttaa ne loppuun muussa näperryksessä, taidan kokeilla toimisiko pääsiäismunien maalaamisessa...

4 ilahduttavaa viestiä:

Ranu kirjoitti...

Ihanan herkän näköiset nuo vellumikukat! Eipä ole tullu mieleen että sitä värittelisi *innostuu* ;)

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Heh, kun aloitin skräppäyksen ja perehdyin eri tekniikoihin, mulle syntyi kuva että tämä vellum on ihan must ja niimpä hankin sitä. Jostain luin sitten että se on ihan out ja ollut kuuminta hottia joskus 2004. ;oD No, päätin sitten että nytpä käytän sitä ja keksin semmosen tavan, että sivu ei näytä vanhanaikaiselta. Mielestäni onnistuin. Lehtien käpertyminen tuli ihan bonuksena, tulipa kehiteltyä vanhingossa uusi tekniikka... ;o)

xing kirjoitti...

Ennen kun luin kommentit ajattelin, että kiva nähdä kuultopaperia vaihteeksi jossain! Ihania kukkia. Törmäsin itse ensimmäisen kerran skräppäykseen 2004 (harrastaa aloin vasta myöhemmin) ja silloin vellumia oli tosiaan ihan kaikkialla! Kiva idea: voisin ehdottomasti kokeilla ja sitäpaitsi vellum saattaa tulla uudestaan muotiin, kun tarpeeksi kuluu aikaa. :) Hmm..

xing kirjoitti...

Promarkerit tosiaan ovat tosi hapollisia, mutta ruotsalaisessa Scrapbooking m.m. -lehdessä ne ovat usein käytössä. Jossain numerossa nimenomaan oli erikseen ideoita, kuinka niitä voi käyttää skräppäykseen. Hämmentävää!

Lähetä kommentti

Lähetä terveisiä Puuhapetenvaimolle! :o)

 

{äidin oma hetki} Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review