LO Kisuleiska

Laura jo jokin aika sitten kommentoi, että mun pitäs tehdä kisuaiheinen sivu, mutta kun on ollut kuvamatskua vähän huonosti. Tämä vuosi sitten kännykällä pimeässä yömyöhällä näpätty otos kuitenkin sattumoisin oli kuvapinossa, ja ajattelin että nyt sen skräppään niin tulee edes yksi kisuaiheinen sivu.

Eli isäntähän se siihen on sammunut vauvannukutuspuuhien päätteeksi ja eikös Tahvo ole sitten heti kainalossa goisimassa.

Tein sivun käyttäen kuviopaperia Basicgreyn June Bug-sarjasta, taustalla ensin oranssi Bazzillin muotoleikattu kartonki ja Core'dinationsin musta kartonki. Halusin noita lankoja ja kuituja hapsottamaan tuolta välistä - en ole missään nähnyt tällaisia, mutta lopputulos on kyllä täysin sen epämääräisen vision mukainen, joka mulla asiasta oli. Tykkään hapsuista!

On muuten jännä huomata kuinka oma skräppäystyyli muuttaa muotoaan. Nimittäin alkuun halusin ehdottomasti vain 12x12 sivuja siististi järjestettynä albumiin. Ajatus siitä että sivun reunojen yli menisi joku elementti tuntui ihan liian ekstremeltä, saatikka että sivussa olis jotain interaktiivista tai piilotettu journaling jonka takia pitäs leikellä aukkoja muovitaskuun. Ja minialbumeista mielipiteeni oli että en rupee semmoseen kun niiden säilyttäminen on sitten niin hankalaa (verrattuna tavalliset albumit). Nyt tuntuu että haluisin albumien olevan vähän räjähtäneitä ja villin näköisiä, niin että sieltä tursuilis sitä sun tätä kansien välistä. Minialbumitkin on alkaneet lievästi kiinnostaa (aika ei vielä ole kypsä kokeilemiselle) ja muovitaskujen tuunauksesta tulee kaikenlaisia ideoita. Tämä menee kyllä tavalliseen muovitaskuun, mikä hieman latistaa, mutta nuo narut sitten sojottaa sieltä yläreunasta ulos.

Tuomiolla ;o)

Valitettavasti minulta meni Leikkaa&Liimaa sivu suun, koska sekä minä että lapsukainen sairastettiin kotona. Olisin ehkä pysynyt tolpillani tapahtuman ajan, mutta ei olisi ollut oikein muita kohtaan lähteä sinne tartuttamaan. Ette usko kuinka paljon harmittaa!!

Tämän viikon Inspiroidu-haaste kehotti hyödyntämään keittiötarvikkeistoa skräppäyksessä. Hyödynsin omassa työssäni sablonina kakkupaperia, suihkuttelin Glimmer Mistiä ja siitä paperiin tuli pitsimäinen kuvio. Tarkoitus oli käyttää myös varsinaista kakkupaperiakin, mutta se oli erittäin vahvasti hapollista, joten piti muuttaa suunnitelmia. Lisäksi kahvinsuodattimesta ja leivinpaperista on tehty kukka sekä perhonen. Viimemainittujen materiaalien käyttö lävistimissä aiheutti pienimuotoisen katastrofin, folio sen sijaan oli ok.

Tämän leiskan myötä totean, että minut on tuomittu olemaan skräppäystyylini vanki. Siis juttu menee näin. Olen ihastellut noita Webster's Pages -skräppipapruja ja niistä tehtyjä ihania shabby-tyylisiä sivuja. Kun Scraproomin kuukausipakissa maanantaina kolahti pläjäys juuri noita papruja, ja vielä aivan super ihanaa organzaruusunauhaa, piti heti ruveta tekemään. Tässä on kaikki ainekset romattiseen tyyliin, on Glimmer Mistiä, glitteriä, ruusuja, organzaa, kakkupaperia, vaaleanpunaista journalingläpykkää, Distress Inkiä, jne. Mutta mä en siis vaan osaa, tämä on kyllä ihan mun näköiseni leiska, mutta ei yhtään sitä, mitä kuvittelin tekeväni. Osaatteko sanoa, mitä tyylisuuntaa tämä edustaa?

Kumoan siis aiemmin esittämäni hypoteesin, että tarvikkeet muokkaisivat skräppäystyyliä... näköjään minä teen takuuvarmasti omalla tyylilläni, oli tarvikesetti tai aikomus mikä tahansa.

Noita organzaruusuja ei voi muuten liikaa kehua. Ne muodostaa noin sentin korkuisen röyhelön, mutta menevät ihan litteäksi painettaessa, eli litistettynä paksuus vastaa normaalia chipboard-koristetta. Olivat mulle uusi tuttavuus, nekin siis Scraproomin pakissa.

Filosofointia: kortit vs. skräppäys

Kiitoskortti Slicellä

Piti tehdä kiitoskortti, joten kaivoin Slicen taas esiin. Think Pink -muistikortilta löytyy kahden kuvion yhdistelmä, jota halusin kokeilla. Tämä kukka on nyt 3" koossa leikattu, päälle laitoin pöydällä lojuneen kolmiulotteisen ruusukokeilun. Alunperin suunnittelemani tausta ei sopinut ollenkaan, mutta tämä Tiimarin valmiiksi painettu korttipohja osui käteeni, ja sopi asettelultaan ja väreiltään kuin nenä päähän. Leikkasin sitten Slicellä vielä lehdet, ja korostin glitterliimalla, jolla myös toteutin tekstin. Kortti on mielestäni tosi kivan näköinen livenä, mutta en saanut sitä kuvattua niin, että se näyttäisi hyvältä.

Miksi mä skräppään?

Korttien tekeminen ei ole mun juttu, olen ehdottomasti skräppääjä. Tämä on ihan kiva ja sen tekeminen oli ihan kivaa, mutta siinä se - ihan kivaa. Skräppäyksessä on jotenkin tunteet enemmän mukana, se on terapeuttista, reflektoivaa, siinä käy läpi kuvattua tilannetta, skräppäyksen kohteena olevaan henkilöön tai asiaan liittyviä tunteita.

Ehkäpä kortteilussakin monella on näin, jos kortin saaja on läheinen ja/tai kortti juhlistaa jotain tosi spesiaalia asiaa. Mulle lapsen ekojen synttärikutsukorttien väsääminenkin oli sellaista pakkopullaa, että ne jäi lähettämättä... kortit sain valmiiksi mutta sisäpuoli ja osoitteiden kirjoittaminen oli jo ylivoimaista... liimaan niihin ensi vuonna kakkosen ja olen aikaisemmin liikkeellä.

Skräppäyksessä mulle tärkeää on journaling, jokainen sivu kertoo jonkin pienen tarinan. Tarina voi olla tekstissä, mutta joskus esim. pelkkä kuva ja otsikko tai koristeiden teema kertovat sen - ilmaisu voi olla monipuolista.

Lapsen juttuja skräpätessä mukana on myös usein ajatus siitä, kuinka hän sitten joskus isona pääsee kurkistamaan lapsuuteensa. Toivon että sivujen tarinat auttaisivat hahmottamaan kuinka paljon hänestä välitetään, ja miten hänen minuutensa on rakentunut kohti sitä, mitä se sitten tulevaisuudessa on. Varmasti tulee se aika, jolloin albumit ovat noloja - tosin ehkäpä pojat suhtautuvat enemmän huumorilla tämmöiseen. Ainakin mulle itselleni omien lapsuusalbumieni katselu herättää monenlaisia tunteita. Ne tunteetkin on muuttuneet ajan myötä (you know, on aika jolloin häpeää omia koulukuviaan ja aika, jolloin tajuaa, miten söpöjä ne ovat, ja että minä se siellä kaikkine persoonallisine piirteineni olen, eikä ne piirteet ole yhtään huonompia kuin toisten, vaikka teininä niin kuvitteli).

Skräppisivulla voi olla monenlaista funktiota. Haluaisin tehdä enemmän sivuja itsestänikin. Ninarskun tuore sivu kiltteydestä oli aivan mahtava, ja ihailen suuresti myös sitä, että monilla upeilla skräppääjillä on pokkaa jakaa tällaisia henkilökohtaisempiakin sivuja blogissa. Toistaiseksi olen tehnyt vain yhden "book of me"-tyyppisen itsetutkiskelusivun, postaanpa sen nyt tähän vielä uudestaan.

Haluaisin skräpätä joskus jonkun kunnon egonbuustaussivun ("celebrate being me") ja toisaalta kun jonkun törkeä toiminta ketuttaa, niin sellaisen haistattelusivun, jota sisäinen kiltti tyttö ei ikinä uskaltaisi (se sivu ex-kollegoista tussilla piirrettyine viiksineen, torahampaineen ja pirunsarvineen on vielä tekemättä). Joskus haluaisin tehdä myös hiukka feminististä skräppäystä. Haluaisin tehdä sivun siitä, miten törkeä rikos Rihannan "Rude Boy"-video on naiseutta kohtaan, hyi kuinka se kehtaa. Ja Marie Serneholt "That's The Way My Heart Goes" -videollaan ansaitsisi myös oman "hate scrapbooking"-sivunsa.

Mulla on skräppäyksessä, tai siis sen kautta tapahtuvassa ilmaisussa, usein aika paljon huumoria mukana. Veikeä tunnelma, kaksimielinen otsikko, pöhkö aihe, hölmö kuva, nolo stoori. Mikä vaan tekee hommasta vähemmän totista. Toki jotkut leiskat vaativat erilaista lähestymistapaa, jos tarkoitus on tallentaa toisenlainen tunne. Joskus huumori ei sovi herkkään juttuun, vaikka. Kortti se vaan menee jonnekin maailmalle, mutta skräppisivun kanssa voi palata asiaan, tilanteeseen tai tunteeseen yhä uudelleen.

Kun aloitin skräppäyksen, oli se mulle vaihtoehtoinen tapa olla luova ja tehdä käsillä. En pystynyt tuolloin tekemään käsitöitä, ja askartelu tuntui fyysisesti kevyempänä vaihtoehtona sopivalta siihen saumaan. Askartelu askartelun vuoksi ei tuntunut hyvältä idealta, mutta kuvien työstäminen albumiin tuntui järkevältä (enhän ollut saanut kymmenessä vuodessa yhtään kuvaa albumiin, edes hääkuvia). Ja samaan saumaan putosi se Strömsö-ohjelmakin, joka sai mut todella innostumaan ja tarttumaan toimeen. Tämä muu puoli tuli kun pääsin sisälle hommaan ja tajusin että se on taidetta, näperrystä ja itseilmaisua, elämän dokumentointia ja syvimpien syövereiden tutkiskelua samassa paketissa. Ja kun siinä ei oo sääntöjä, voi jokainen tehdä omalla tyylillään.

Siks mä skräppään. :o)