tiistai 29. kesäkuuta 2010

Mä oon niin äijä!

Näpytteli Puuhapetenvaimo klo 20.44
Pidemmittä puheitta, tämmöinen tuli väännettyä eilen illalla, kun ei taaskaan malttanut mennä nukkumaan ajoissa:


Eli sivu käsittelee sitä, kuinka tämä niin sanottu "one track mind" rakentuu ihan pienestä asti. ;o)



Periaatteessa ihan kiva, simppeli sivu, vähän painottuu oikealle kun menin taas kiinnittämään kuvan ensin ja sitten vasta mietin loput elementit. Tiketin laittaminen alareunaan olisi tasapainottanut, mutta kun tuohon kohtaan tuli pieni ja ihan huomaamaton liimatahra, joka sitten ärsytti kuitenkin sen verran, että piti peittää tarralla. Otsikon kanssa oli puurtamista, kun leikkelin myös vaalean turkoosit (melkein valkoiset) shadow-kuviot, mutta ne ei loppujen lopuksi mahtuneet... Tarvitseeko joku isoa äijä-tekstiä otsikkoon? En heittänyt kirjaimia pois vielä.


Alareunan kuviopaperin valitsin sen blackhorsekalsarityylisen kuosin perusteella. Kaikki paperit on äijäaiheisista paperisarjoista. XY-doodlaukseen sain idean, kun tajusin että punaisen paperin kuvio oli tyylitelty Y-kirjaimesta.

Journalingiin olisi voinut vielä lisätä, että pojan paita on litimärkä kuolasta, kun hän pärisyttelee niin kovasti (katsokaa ilmettä), mutta tajusin vasta jälkeenpäin. Ehkä tuunaan leiskaa vielä vähän?

7 ilahduttavaa viestiä:

xing kirjoitti...

Äijien paita voi hyvin olla kuolassa :D Hauskan iso valokuva ja sivun tumma yläosa

omuli kirjoitti...

Hauska sivu! Ihana kuva pojasta lempipuuhassaan :)

Itsekin kahden pojan äitinä olen pohtinut tuota poikien sisäsyntyistä "äijämäisyyttä". Poikien ollessa pieniä vannoin, että mitään pyssyleikkejä ei meillä leikitä - pojat vaan on poikia ja tarpeen tullen aseet rakennetaan vaikka näkkileivästä! Kaikki koneet ja tekniikka kiinnostaa, hoivavietistä ei ole tietoakaan... Eläköön sukupuolten erilaisuus!

Laura kirjoitti...

Hihii!!!!! ihan superhuippu leiska taas! :) Tuo sinun pikkupoika se vaan on kyllä niin suloinen. Aina tulee hyvä mieli kun näkee sinun leiskoja ja nuo iloiset kasvot :).
Värit on huiput, otsikko kertakaikkaan mahtava ja juu, kaikki on ihanaa! :)

Ranu kirjoitti...

Hyvä aihe! Olen joutunut toteamaan että jotkin asiat tuntuu tulevan ihan itsestään, ilman mitään kasvatuksellisia ohjauksia.. Hauska tuo kuva, äkkiseltään näyttää että olisi koottu kahdesta eri kuvasta. Kiva leiska.

Pia K kirjoitti...

Onneksi sentään kasvatuksellakin voi joihinkin asioihin vaikuttaa! :) Upea kuva - taas muistin miten sulla onkin tapana käyttää näitä erikoissuuria kuvia, ja aina se näyttää yhtä hyvältä!

Ciili kirjoitti...

Oih, toi sun vinkkaama kisa olis ihan mahtava, mutta sinne saa ilmottautua vaan amerikkalaiset ja kanadalaiset :(( Mitäs ideaa siinäkin on?? En ymmärrä...
Tää leiska on ihana, ja toi valokuva... :))Papruista tykkään kanssa hirmusti ;)

onnekas kirjoitti...

Tämä leiska on värimaailmaltaan tosi mieluinen, vaikka värit ovat hyvin tummat, leiskassa on silti raikas tunnelma.. se on sopivasti äijämäinen. Ei voi sanoa että söpö, joten sanon että komea kuva ;) pojan ilme kertoo oleellisen..

Kyselit blogissani leiskani otsikosta, se on tehty Clementine Sketch -nimisellä fontilla kuviolliselle paperille ja siitä leikelty irti.. kivaa pikku näpertelemistä ;)

Lähetä kommentti

Lähetä terveisiä Puuhapetenvaimolle! :o)

 

{äidin oma hetki} Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review