keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Filosofointia: kortit vs. skräppäys

Näpytteli Puuhapetenvaimo klo 22.27
Toiminnot: 
Kiitoskortti Slicellä
Piti tehdä kiitoskortti, joten kaivoin Slicen taas esiin. Think Pink -muistikortilta löytyy kahden kuvion yhdistelmä, jota halusin kokeilla. Tämä kukka on nyt 3" koossa leikattu, päälle laitoin pöydällä lojuneen kolmiulotteisen ruusukokeilun. Alunperin suunnittelemani tausta ei sopinut ollenkaan, mutta tämä Tiimarin valmiiksi painettu korttipohja osui käteeni, ja sopi asettelultaan ja väreiltään kuin nenä päähän. Leikkasin sitten Slicellä vielä lehdet, ja korostin glitterliimalla, jolla myös toteutin tekstin. Kortti on mielestäni tosi kivan näköinen livenä, mutta en saanut sitä kuvattua niin, että se näyttäisi hyvältä.



Miksi mä skräppään?
Korttien tekeminen ei ole mun juttu, olen ehdottomasti skräppääjä. Tämä on ihan kiva ja sen tekeminen oli ihan kivaa, mutta siinä se - ihan kivaa. Skräppäyksessä on jotenkin tunteet enemmän mukana, se on terapeuttista, reflektoivaa, siinä käy läpi kuvattua tilannetta, skräppäyksen kohteena olevaan henkilöön tai asiaan liittyviä tunteita.

Ehkäpä kortteilussakin monella on näin, jos kortin saaja on läheinen ja/tai kortti juhlistaa jotain tosi spesiaalia asiaa. Mulle lapsen ekojen synttärikutsukorttien väsääminenkin oli sellaista pakkopullaa, että ne jäi lähettämättä... kortit sain valmiiksi mutta sisäpuoli ja osoitteiden kirjoittaminen oli jo ylivoimaista... liimaan niihin ensi vuonna kakkosen ja olen aikaisemmin liikkeellä.

Skräppäyksessä mulle tärkeää on journaling, jokainen sivu kertoo jonkin pienen tarinan. Tarina voi olla tekstissä, mutta joskus esim. pelkkä kuva ja otsikko tai koristeiden teema kertovat sen - ilmaisu voi olla monipuolista.

Lapsen juttuja skräpätessä mukana on myös usein ajatus siitä, kuinka hän sitten joskus isona pääsee kurkistamaan lapsuuteensa. Toivon että sivujen tarinat auttaisivat hahmottamaan kuinka paljon hänestä välitetään, ja miten hänen minuutensa on rakentunut kohti sitä, mitä se sitten tulevaisuudessa on. Varmasti tulee se aika, jolloin albumit ovat noloja - tosin ehkäpä pojat suhtautuvat enemmän huumorilla tämmöiseen. Ainakin mulle itselleni omien lapsuusalbumieni katselu herättää monenlaisia tunteita. Ne tunteetkin on muuttuneet ajan myötä (you know, on aika jolloin häpeää omia koulukuviaan ja aika, jolloin tajuaa, miten söpöjä ne ovat, ja että minä se siellä kaikkine persoonallisine piirteineni olen, eikä ne piirteet ole yhtään huonompia kuin toisten, vaikka teininä niin kuvitteli).

Skräppisivulla voi olla monenlaista funktiota. Haluaisin tehdä enemmän sivuja itsestänikin. Ninarskun tuore sivu kiltteydestä oli aivan mahtava, ja ihailen suuresti myös sitä, että monilla upeilla skräppääjillä on pokkaa jakaa tällaisia henkilökohtaisempiakin sivuja blogissa. Toistaiseksi olen tehnyt vain yhden "book of me"-tyyppisen itsetutkiskelusivun, postaanpa sen nyt tähän vielä uudestaan.


Haluaisin skräpätä joskus jonkun kunnon egonbuustaussivun ("celebrate being me") ja toisaalta kun jonkun törkeä toiminta ketuttaa, niin sellaisen haistattelusivun, jota sisäinen kiltti tyttö ei ikinä uskaltaisi (se sivu ex-kollegoista tussilla piirrettyine viiksineen, torahampaineen ja pirunsarvineen on vielä tekemättä). Joskus haluaisin tehdä myös hiukka feminististä skräppäystä. Haluaisin tehdä sivun siitä, miten törkeä rikos Rihannan "Rude Boy"-video on naiseutta kohtaan, hyi kuinka se kehtaa. Ja Marie Serneholt "That's The Way My Heart Goes" -videollaan ansaitsisi myös oman "hate scrapbooking"-sivunsa.

Mulla on skräppäyksessä, tai siis sen kautta tapahtuvassa ilmaisussa, usein aika paljon huumoria mukana. Veikeä tunnelma, kaksimielinen otsikko, pöhkö aihe, hölmö kuva, nolo stoori. Mikä vaan tekee hommasta vähemmän totista. Toki jotkut leiskat vaativat erilaista lähestymistapaa, jos tarkoitus on tallentaa toisenlainen tunne. Joskus huumori ei sovi herkkään juttuun, vaikka. Kortti se vaan menee jonnekin maailmalle, mutta skräppisivun kanssa voi palata asiaan, tilanteeseen tai tunteeseen yhä uudelleen.

Kun aloitin skräppäyksen, oli se mulle vaihtoehtoinen tapa olla luova ja tehdä käsillä. En pystynyt tuolloin tekemään käsitöitä, ja askartelu tuntui fyysisesti kevyempänä vaihtoehtona sopivalta siihen saumaan. Askartelu askartelun vuoksi ei tuntunut hyvältä idealta, mutta kuvien työstäminen albumiin tuntui järkevältä (enhän ollut saanut kymmenessä vuodessa yhtään kuvaa albumiin, edes hääkuvia). Ja samaan saumaan putosi se Strömsö-ohjelmakin, joka sai mut todella innostumaan ja tarttumaan toimeen. Tämä muu puoli tuli kun pääsin sisälle hommaan ja tajusin että se on taidetta, näperrystä ja itseilmaisua, elämän dokumentointia ja syvimpien syövereiden tutkiskelua samassa paketissa. Ja kun siinä ei oo sääntöjä, voi jokainen tehdä omalla tyylillään.

Siks mä skräppään. :o)

11 ilahduttavaa viestiä:

onnekas kirjoitti...

Ihan ensiksi: tosi ihana tuo kukka! Viimeaikoina olen ihaillut monissa blogeissa tuollaisia kukkia ja päätin juuri että minun on koetettava räpeltää jotakin samantapaista..

Tuo sinun tekstisi sai minut ajattelemaan myös vähän syvemmälle tätä harrasta harrastusta. Minä skräppään ehdottomasti siksi että muistaisin..
Minua vaivaa sellainen ongelma, että sairaudestani johtuen unohdan tosi paljon asioita ja minua harmittaa hirveästi etten muista kovin hyvin mitä lapsille on tapahtunut tässä matkan varrella ja siksi haluan laittaa näitä asioita niin itselleni kuin lapsillekin muistoksi/muistiksi. Mikä taivaan lahja tämä skräppääminen kun sen löysin, päiväkirjojen kirjoittaminen on aina ollut tosi pakkopullaa, mutta näitä leiskoja tekee mielellään..

Olen muuten huomannut, että valokuvissa on kymmenenvuoden sulatteluaika. Kun kuvan ottamisesta on kulunut se kymmenen vuotta, ne alkavat pikkuhiljaa siirtymään sieltä "älä koskaan edes avaa" kansiosta sinne "näitä voi jo katsellakin ihan lämmöllä" kansioon.

Minusta on tosi hienoa että olet skräpännyt myös itsestäsi! Minä kirjoitin tähän jo pitkän tarinan omakuvaskräppäyksestä mutta asia tuntui yhtäkkiä taas niin haavoittavalta joten jouduin taas poistamaan tekstiä. Totean vain että joudun vielä odottelemaan aikaa jolloin kykenen skräppäämään itsestäni, omalla valokuvallani.

Kiitos tästä postauksesta joka sai taas liikkeelle niin paljon ajatuksia :)

Mirka kirjoitti...

Tähän on ihan PAKKO kommentoida! Etenkin kun en skräppää vaan teen niitä kortteja... ;) Minä teen kortteja siksi, että yritän sisällyttää niihin pienen tarinan. En ole omimmillani tehdessäni jotain yleishyödylisiä onnittelukortteja, vaan juuri niitä sellaisia vähän kummallisia kortteja, joita oikeasti ei voi edes antaa kenellekään,koska ne eivät sovellu oikein mihinkään tilanteeseen. Ne kortit ovat minulle tämän hetken keino toteuttaa luovuutta, kun ennen maalasin ja piirsin.

Jos skräppäisin tekisin sen toisin, kuin harrastajat yleensä. Ja tällä en tarkoita, ettenkö pitäisi tekijöiden upeista leiskoista. Pidän, pidän, pidän!!! Tekisin sen enemmän perinteiseen valokuva-albumi-tyyliin, ehkä jotain kollaasia tai muuta sellaista. Mutta ehkä se ei olisikaan sitten enää skräppäystä? Minulla on traumaattinen (heh!) kokemus valokuva-albumien tekemisestä nuoruudestani, jolloin se yksi ja ainoa jäi kesken, koska tavoittelin niin täydellistä suoritusta. En ole sen jälkeen pystynyt aloittamaan uudelleen, vaikka mieli on ajoittain tehnyt. Pelkään, että homma jäisi taas kesken. Tosin skräppäyksessähän tehdään sivu kerrallaan, joten sehän on tavallaan "aina valmis", kun yksi leiska on tehty, toisin kuin puolivalmis albumi.

ninarsku kirjoitti...

uih, nyt on ihan liian kiire kommentoida muuta kun että joo! Jos löydät ne skeletonit (4kpl) suht helposti, niin vaihdan ne mieluusti johonkin tarvikkeeseen mun askartelulaukusta Leikkaa&Liimaassa! Kiitos!

xing kirjoitti...

Tuo kukka ja lehdet sopisivat hyvin myös skräppäykseen..
Kivoja sivupohdintoja: noinhan se menee. :D Kannattaa skräpätä niistä aiheista, joista haluaa (henkilökohtaisimmat sivut sensuroin yleensä blogista) ja kortteilla, kun huvittaa. Vaikka minullekin skräppäys on tärkeämpi juttu kuin muu askartelu, uskon kyllä että korttien tekeminen voi olla joillekin skräppäyksen veroinen keino rentoutua.

xing kirjoitti...

Moi taas :) Mansikoiden glitterpaperi on omien laatikoiden uumenista, mutta veikkaisin, että valmistaja saattaa olla Doodlebug ja paperi Sugar coated -sarjaa

Marika kirjoitti...

Mukava, kun kirjoitit, se sai paljon ajatuksia liikkeelle.

Minäkin haaveilen tuosta, oman itseni skrppäämisestä, suunnitelmiakin on, mutta näyttää pahasti siltä, ettei ne oo julkaisukelpoisia :D Pidän kuitenkin tärkeämpänä sitä, että ne on mua varte.

Ihanan kortin oot väsänny. Ja kiitos, kun vierailet blogissani :)

ps. kiitti vinkistä, poistin sivuni, koska se ei selvästikkään sopinut haasteeseen...

Ranu kirjoitti...

Tulin kiittämään niistä linkeistä joita taannoin laitoit liittyen kankaan käyttöön.

yhdyn näihin ajatuksiisi monessakin asiassa. Itselleni skräppäys on useasti jonkin asian syvempää käsittelyä, vaikkei itse leiskassa sitä lukisikaan. Jo se että sen tekee auttaa purkamaan aiheen ja pääsee taas hyvin eteenpäin. Pidän korttienkin tekemisestä, mutta minulle se vaan ei ole samalla tavalla terapeuttista.
Hyvä että täällä oli kommentoinut korttienkin tekijä ettei mene liian yksipuoliseksi =)

Pia K kirjoitti...

Ai sinäkin olit tätä vastikään pohtinut! Mun pohdintani aiheesta vaan oli aavistuksen kevyempää ;)

Ja: Mulla meinaa aina käydä täällä kommentoidessa niin, että napautan kommentoi-painiketta enkä tajua, että pitää vielä rullata sivun alareunaan asti voidakseen vahvistaa kommentin - varmaan useammin kuin kerran on käynyt niin, että pitkä teksti on hävinnyt bittiavaruuteen, kun olen liian aikaisin poistunut sivulta :(

sirppis kirjoitti...

No zumbaamisesta kysyit: jos tykkäät tanssimisesta niin se on tosi hauska ja hikinen tapa liikkua,monta kertaa hauskempaa kuin hölkkäily yksin.
Skräppäyspohdintaasi täytyy vielä perehtyä!

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista! Mietin kommenttilomakkeen toimivuutta, mutta itse tykkään siitä, että voin katsella kuvaa samalla kuin kirjoitan kommenttia...

Laura kirjoitti...

minne olet murmeli kadonnut! sinun leiskoja ja kommentteja on jo ikävä!

Lähetä kommentti

Lähetä terveisiä Puuhapetenvaimolle! :o)

 

{äidin oma hetki} Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review