keskiviikko 10. marraskuuta 2010

LO {reilu} vuosi sitten

Näpytteli Puuhapetenvaimo klo 23.55
Toiminnot: 
Inspiroidu-haasteen aiheena on tällä kertaa "vuosi sitten". Lähestyin haastetta tutkimalla valokuvia koneeltani yrittäen etsiä tasan vuosi sitten, 6.11.2009 otettua kuvaa, josta olisin skräpännyt. Yllättäen kuvia oli tosi vähän ja muutamien viikkojen aukko kuvissa loka-marraskuulla. Ei auttanut kuin lähteä etsimään mitä edellisiä oli, ja kuva on siis syyskuun lopulta. Eli minun haasteeni on nyt muotoa "reilu vuosi sitten". Nyt jälkeenpäin muuten hoksasin, että kamerasta hajosi muistitikku jossain välissä ja sen täytyy olla tuo pätkä, sehän selittää kuvien puuttumisen.


Sivu on todella mieleinen, ja apinoin vähän Xinging tyyliä, koska olen viime aikoina ihastunut useampaan hänen tekemäänsä sivuun. Samoin tunnistan vaikutteita Creomilta, joka myös tekee koristeita itse. Ja kovasti on vaikutteita Puuhapetenvaimolta (heh heh). Koska tein sivun viikonloppuna, saatoin ottaa kurssin teemat huomioon. Kun meillä oli tulossa kierrätysmateriaaleista juttua eilisiltana, niin tässä on kovasti kirppiskukkia sekä akryylimaalein tuunattuja tekokukan lehtiä.

Salama on kovasti pläjähtänyt tuota kuvaa otettaessa ja sivu näyttää kovin kiiltävältä ja lattealta, mitä se ei kyllä todellisuudessa ole yhtään. Mutta kun olen nyt ulkomaille ja kotiväki lähetti mulle tämän kuvan että voin täältä hotellin aulasta päivittää blogin ajoissa (prioriteetit kohdallaan, you know), niin tällä ainokaisella näpsäyksellä nyt mennään.

Erityisen tyytyväinen olen oivallukseeni, että paperinarua voi pyörittää sormien välissä itse - todella kivan näköistä jälkeä. Kukkien varret ovat siis noenmustasta harsopaperista. Todellisuudessa journalinglehdet ovat lähes mustaa käsintehtyä paperia ja lehtien keskelle on maalattu mustaa maalia, ensin pohjamaalasin lehdet kauttaaltaan tummanvihreällä, jota olin taittanut reippaasti mustalla.

5 ilahduttavaa viestiä:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana sivu! Haaveilen siitä, että osaisin tehdä näin runsaita sivuja...

-Puikkis

xing kirjoitti...

Jipii, olenko inspiroinut tätä jotenkin?! Katsoin vain, että onpa mahtavan hieno sivu. Tykkään siitä miten nuo valokuvat lomittuvat lehtien ja kukkien väliin <3

Marika kirjoitti...

Voi jettä , ku noi sun tuunaamat lehdet on kivan näköiset täs sivus!

pikkuhelistin kirjoitti...

Juu kyllä tästä sen Xingin vaikutteen tunnistaa mutta on tässä silti suakin. Tosi hieno kokonaisuus :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olet käyttänyt valokuvien kolmiosommitelmaa hauskasti, niin että teema kertautuu valokuvien asettelussa uudestaan. Toisto tehoaa ja näyttää kivalta. T. Pii

Lähetä kommentti

Lähetä terveisiä Puuhapetenvaimolle! :o)

 

{äidin oma hetki} Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review