lauantai 4. joulukuuta 2010

LO Hei hei Harjukatu

Näpytteli Puuhapetenvaimo klo 21.07
Postaan nyt jo vajaa kuukausi sitten valmistuneen sivun, joka ei ole vielä ehtinyt blogiini. Pahoittelen blurrausta, mutta otsikossa oli asunnon tarkka osoite, kuvassa porukkaa kaupantekotilaisuudessa, ja tarinassa vähän liikaa yksityiskohtia. Mun elämäni kannalta kiintoisa käänne selvinnee ilman henkilö- ja kaupunginosanimiäkin.


Tein sivun palkin, kuvan ja koristeleikkaukset valmiiksi, mutta prosessi jumittui siihen paikkaan, koska en kertakaikkiaan keksinyt, mitä kirjoittaisin. DCWV:n Mariposa-paperit on tuntuneet vaikeilta, vaikka alkuun lehtiö näytti niin ihanalta. Tän suunnittelun aloitin väkisin tuon perhospaperin kanssa, koska ajattelin, et ne paperit on nyt vaan jotenkin saatava käyttöön - helppo ratkaisu oli palkki ja perhospaperin jättäminen omana kokonaisuutenaan. Mutta ei se tuntunut ihan omalta.

Veeruliirun osallistuminen Shimellen journaling-kurssille inspiroi mut kirjoittelemaan tähän sitten koko tarinan. Tämä ei olis mahtunut tohon palkkiin, mihin ajattelin sivun "sisällön" alunperin sijoittaa, joten keksin tehdä tarinoinnin suikaleille kahta eri väriä (jotta sivu ei olis niin staattinen). Heti tuli ihan oman näköinen lopputulos!

5 ilahduttavaa viestiä:

xing kirjoitti...

Näin tämän jo silloin viikonloppuna ja edelleen tykkään sivun tarinasta ja sommittelusta, jossa eriväriset tekstipalkit ovat melkein kuin peilikuvina toisistaan

Pia K kirjoitti...

Hieno tarina, ja palkitus toimii hyvin. Mä oon onnistunut välttämään Mariposan ja muiden DCWV:n lehtiöiden ostamisen, vaikka kuolannut niitä kyllä olen, varsinkin kun olivat tarjouksessa Suomalaisessa kirjakaupassa ja pääsi oikein koskettelemaan... Silloin oli houkutus kyllä suuri :)

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Kiitos :)

Pia K: Mulla on myös pari muuta DCWV:n lehtiötä, mielestäni La Creme on aivan mahtava, suosittelen.

Marika kirjoitti...

Tosi mahtava sivu, ihan sun näköönen!

Hyvä journaling! Ja hienosti toteutettu. Sulle kävi vähän samoin, ku mun yhdelle ystävälle... tosin me muutettiin se ja autettiin remontissa, asui varmaan 1kk siälä :D

onnekas kirjoitti...

Niin se elämä vaan välillä heittelee ;)
Hyvin olet onnistunut haasteellisten papereiden kanssa ja lopputulos on ihanan täyteläinen..

Piti oikein tarkkaan tihrustaa noita pinkkejä kukkasia, aivan mahtavan näköisen efektin olet saanut aikaan kun yksi kukista on "päällimmäisenä" ja toiset tekstin alla, näin leiskassa on kivaa syvyyttä :)

Paljon olet myös ennättänyt tehdä uusia leiskoja ihanista aiheista. Iltalaululeiska on varmasti myöhemmin ihana muisto äidin kanssa vietetyistä yhteisitä hetkistä ja kiikkuleiskassa pojalla on niin valloittava hymy! Nyt jäi itseäni harmittamaan että en ottanut yhtään kuvaa kesällä kiikkumisesta sillä olisin nyt osannut kirjoittaa vaikka parin leiskan tarpeiksi ihania muistoja kiikkumiseen liittyen..

Lähetä kommentti

Lähetä terveisiä Puuhapetenvaimolle! :o)

 

{äidin oma hetki} Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review