keskiviikko 1. joulukuuta 2010

LO ja joulujuttua

Näpytteli Puuhapetenvaimo klo 23.29
Ensinnä leiska, messujen satoa tämäkin.


Parempikin olis voinut tulla, mutta ei tää ärsytäkään. Vähän tiukempi asettelu olis ollut parempi, mutta olin cropannut kuvat ennen tulostusta, joten en halunnut niitä pienentääkään. Valmiissa sketseissä muuten kuvat on usein pienempiä kuin tuo perus 10x15, mä en jaksais näperrellä ton tulostuksen kanssa pienempää, ja jotenkin kuvat tulee aina rajattua ennen tulostusta. Kiva kuitenkin, että sain taas yhden pienen ihanan jutun talletettua.

Toinen on sitten tämä joulualbumijuttu. Olin jo kallistunut siihen suuntaan, etten sitä tee, mutta teenpä sittenkin. Ja kaiken lisäksi huomasin rekisteröityneeni Shimellen JYC-kurssille. Siinä tulee valokuvausasiaa päivittäin - mulle varmaan hyvä, kun en ole opetellut käyttämään järkkäriäni vieläkään kunnolla. Myös Ali Edwardsin December Daily -jutut kävin tsekkaamassa. Olin aloittanut vähän tuohon Alin viitoittamaan suuntaan elikkä tehnyt pohjatöitä samalla tavalla. Shimellen konsepti auennee kurssin aikana - en kerinnyt käymään niitä vanhoja juttuja läpi.

3 ilahduttavaa viestiä:

Laura kirjoitti...

Jeeeeeee! taas on kisuli päässyt leiskaan. hihii! :) Tykkään kuvista tosi paljon muutenkin!
Jos olisin Suomessa, niin minäkin tekisin sen joulukirjasen, mutta täällä kun joulu ei ikinä tunnu joululta, niin tuntuu ihan turhalta. höh.

xing kirjoitti...

Tätä varmaan teit silloin kun käväisin messuilla, näyttää jotenkin tutulta.

Kiva journalingpuu ja viirinauha <3 Ja mielenkiinnolla odottelen joulukirjaa..

lehtipollo kirjoitti...

Voi kun ihanat kuvat <3 Kivat puu- ja hevoskoristeet.

Lähetä kommentti

Lähetä terveisiä Puuhapetenvaimolle! :o)

 

{äidin oma hetki} Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review